Tällainen on Sanna Marinin avioliiton todellinen tila – ”En tiedä, miksi yhdeltä ihmiseltä pitäisi saada kaikki”
Pääministeri Sanna Marin puhuu avoimesti rakkauselämästään toimittaja Maria Veitolan luotsaamassa uutuusohjelmassa Vuoroin vieraissa, Maria Veitola.
Marin alkoi seurustelemaan miehensä Markus Räikkösen kanssa yli 18 vuotta sitten. Pariskunta asteli avioon kesällä 2020, ja heillä on 4-vuotias tytär, Emma.
Ohjelmassa Marin kertoo pääministeripestin vaikuttavan suuresti hänen avioliittoonsa. Marinin mukaan työtä ja arkea on usein haastavaa erottaa toisistaan.
Marin alleviivaa vahvasti hänen ajattelevan, että parisuhteessa on tärkeää antaa toiselle tilaa olla täysin oma itsensä. Hän sanoo olevansa kiitollinen Markus-puolisonsa joustavuudesta ja kärsivällisyydestä, mikä mahdollistaa hänen uransa poliitikkona.
– Olemme tavanneet niin nuorena, 18-vuotiaana, olemme kasvaneet yhteen ja meidän dynamiikkamme on ollut aina todella symbioottinen, Marin kuvailee ohjelmassa.
– On ollut helpompi antaa tilaa toiselle, koska on nuoruudesta asti ollut niin tiivis, hän lisää ja painaa kaksi sormea kiinni toisiinsa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Veitolaa kiinostaa, saako Marin suhteessaan kaiken tarvitsemansa.
– Ei kai yhdeltä ihmiseltä… Kyllähän sinun elämässäsi on muitakin ihmisiä, Marin vastaa.
– Minulle kaikki ihmiset, jotka ovat siinä omassa elämässä ovat tärkeitä. En tiedä, miksi yhdeltä ihmiseltä pitäisi saada kaikki, pääministeri summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelma nähtävissä MTV Katsomossa tiistaisin ja torstaisin 25.10. alkaen.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta