
Hämeenlinnan poliisille toimitettiin erikoisin putkavieras ikinä – kuva!
Jopa Hämeenlinnan poliisilaitoksen poliisit hämmästyivät tänään vierasta, joka toimitettiin heille putkaan pantavaksi.
– Tänä aamuna tuotiin Hämeenlinnan poliisiaseman putkaan vähän erikoisempi asiakas. Bussinkuljettaja ilmoitti kello 6.40 Matkahuollosta, että rahdin seassa on salamatkustaja, sanotaan Hämeen poliisilaitoksen Facebook-päivityksessä.
Poliisi jatkaa kertomusta huumorilinjalla.
– Kyytiläinen ei suostunut kertomaan henkilötietojaan eikä omistajaansa, joten hänet kuljetettiin paperipussissa kiinniotettuna Miekkalinnan putkaan. Siellä salamatkustaja rekisteröitiin asianmukaisesti eli kuvattiin ja otettiin mitat: pituus 30-40 senttiä, pikkusormen paksuinen.
Kuten yllä olevasta saattaa arvata, kyseessä ei ole ihminen, vaan jokin aivan muu olento.
– Epäilty viljakäärme on nyt viety löytöeläinkoti Hepuliin, josta omistaja voi sitä kysellä numerosta 050 412 2008. Bussi, josta käärme löytyi, oli lähtenyt matkaan Tampereelta. Jos omistajaa ei 15 vuorokauden sisään löydy, käärme jää Hepulin omaisuudeksi. Jakakaas tätä, jotta saataisiin karkulainen kotiin, poliisi kehottaa.
Kuva: Hämeenlinnan poliisilaitos
(Kuvituskuva vankilakaltereista ei liity tapaukseen)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa