Turmion Kätilöiden keikka estettiin – tilassa ei sallita epäjumalanpalvontaa!
Vuoden 2012 TaoFest opiskelijatapahtumassa pääesiintyjän valtikkaa pitänyt Turmion Kätilöt peruutettiin tylysti Tamperelaisen uskonlahkon toimesta kahden päivän varoitusajalla.
Tämän vuoden TAO Fest (torstaina 6.9.2012) sai ikävän takaiskun viime metreillä kun festivaalin asemapaikaksi vuokratun tilan Tampere Areenan toimitusjohtaja Harri Wiherkoski iski kapuloita rattaisiin. Tapahtumaa järjestävän TAOFestin puolesta kaikki oli enemmän kuin kunnossa ja luottamus Kätilöiden konserttia kohtaan suuri.
Opiskelijat saivat äänestää festivaaleille haluamiaan esiintyjiä. Eniten ääniä keräsi Turmion Kätilöt, joiden konserttia ei olla Tampereella nähty pikään aikaan. Turmion Kätilöiden konsertin sisällöstä ja sen sopivuudesta tapahtumaan tehtiin erikseen yksityiskohtainen kirjallinen selvitys TAMK:N ohjausryhmälle, joka ei todennut estettä esiintymiselle.
Tampere Areenan Toimitusjohtaja Harri Wiherkoski ilmoitti tiistaina että kieltäytyy luovuttamasta tilojaan Turmion Kätilöiden ohjelmanumeroon. Alice Cooper koki saman kohtalon muutama vuosi takaperin.
– Tampere areenan esittelyssä toki mainitaan että he eivät salli tiloissaan materiaalia joka on epäjumalanpalvontaa, jännä sinänsä koska tämä moskeija tarjoilee kossut pöytään A-oikeuksillaan, bändin tiedotteessa kerrotaan.
Turmion Kätilöt ovat pahoillaan tapahtumaa järjestävän tahon ja fanien puolesta, sillä näin pienellä varoitusajalla ei vastaavan kokoista tilaa löydy.
– Tämä takaisku ei kuitenkaan bändin persettä pistele vaan perjantaina 07.09 Turmion Kätilöiden saappaat nousevat Tampereen Henry’s Pubin lavalle, bändin edustajat kommentoivat.
Bändi kutsuu avosylin ja rakkaudella kaikki mukaan uskonnosta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja poliittisesta kannasta riippumatta.
7.9.2012 keikkaa voidaan kutsua VIP tilaisuudeksi, sillä tilat ovat rajalliset ja ravintolaan mahtuu vain n.200 innokkainta tanssijaa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”