
Verottajan kanssa miljoonista euroista kiistelevä Jari-Matti Latvala haluaa oikoa otsikoita: ”Sattuu erota”
Rallitähti Jari-Matti Latvala vahvisti eilen eronneensa kihlatustaan, mediapersoona Maisa Torpasta.
Jari-Matti antoi Ilta-Sanomille haastattelun tilanteestaan, mutta halusi vielä Instagramissa korjata haastattelun saamaa otsikointia.
Jari-Matin mukaan otsikoista voi saada sellaisen kuvan, että hän olisi ollut helpottunut päästyään eroon Maisasta, mikä ei hänen mielestään ole totta.
– Haluan kertoa toisin kuin verkossa olevien lehtien otsikoinneissa on annettu ymmärtää viitaten helppotuneeseen olotilaani: Tarkoitin tällä päätöstäni keskittyä uraani enkä eroon Maisasta! Maisa on aivan upea ihminen ja sattuu erota.
Mitä muihin asioihin tulee niin lukekaa Maisan maanantainen Instagram-päivitys!
Maisan maanantaisessa päivityksessä kerrotaan eroon johtaneista syistä, joista yksi oli median ”ajojahti” salasuhdekohun tiimoilta. Kirjoituksessa Maisa kieltää eroon liittyneen kolmansia osapuolia ja korostaa, että pari erosi ystävinä.
Viimeaikaisen salasuhdekohun lisäksi Jari-Matti on joutunut jo viime vuodesta lähtien riitelemään Suomen verottajan kanssa. Mies kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että hänellä on verottajan kanssa erimielisyyttä asuinpaikastaan.
Ilta-Sanomien laskelmien mukaan Suomen verottaja voi vaatia Monacossa vuodesta 2009 lähtien kirjoilla olleelta rallitähdeltä jopa useampia miljoonia miljoonia euroja.
Jari-Matti on kuulunut pitkään rallin kärkikuljettajiin ja esimerkiksi Toyotalle siirtyessään vuonna 2017 hänen peruspalkkansa oli IS:n mukaan vähintään 1–1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Peruspalkan lisäksi rallissa yleensä maksetaan myös menestysbonuksia. Verolaskurin perusteella verot olisivat Suomessa olleet vuosittain suunnilleen puolet Jari-Matin palkasta. Monacossa verotus on lähes olematonta, minkä vuoksi monet miljoonatilejä takovat urheilutähdet ovat siellä kirjoilla.
Jari-Matti myönsi IS:lle, että raskas verokiista on vienyt häneltä energiaa ja voimia. Myös hänen managerinsa Timo Jouhki totesi Ilta-Sanomille, että kiista verottajan kanssa ”on taatusti vaikuttanut Jari-Matin ajamiseen, nimenomaan hänen keskittymiskykyynsä.”
Lähde: Ilta-Sanomat
Kuva: Wikimedia Commons
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa