IL: Susanna Laine jättää suosikkisarjan alle vuoden jälkeen: ”Kaipaan hengähdystaukoa”
Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine ei jatka enää Salatut elämät -sarjassa. Laine näytteli sarjassa Marika Honkasta, ja tarkoitus oli alunperinkin vierailla sarjassa vain lyhyen ajan. Susannaa pyydettiin kuitenkin jatkamaan sarjassa ja lopulta hän näytteli sarjassa lähes vuoden.
– Se oli kyllä antoisa retki, Susanna kertoo Iltalehdelle.
Susanna on halunnut tietoisesti rauhoittaa elämäänsä. Hän lopetti Puoli seitsemän -ohjelman juontajana kesällä 2020, mutta vauhdin hidastaminen ei ollutkaan niin helppoa ja viime vuosi oli Susannan mukaan täynnä töitä.
– Kaipaan nyt vähän hengähdystaukoa. Olen ihan tietoisesti päättänyt, että kokeilen vähän, mitä ihmiselle tapahtuu, kun ei olekaan koko ajan kiire.
– Tämä on tuntunut todella mahtavalta ja tehnyt minulle todella hyvää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Susanna on nähty Puoli seitsemän lisäksi juontamassa muun muassa tv-ohjelmissa Pulssi, Talent Suomi, Treffit pimeässä ja Tuttu juttu Show. Viimeisimpänä hän juontanut Farmi Suomi -ohjelmaa.
– Farmi oli ohjelmana heti mieleeni, koska olin tykännyt aiemmista tuotantokausista. Kyseessä on hyvän mielen tosi-tv-ohjelma, jossa viedään kaupunkilaisia maaseudulle ja laitetaan heidät hommiin, Susanna kertoi Metropolille helmikuussa.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Susanna Laineen rakas Petri Nygård julkaisi härskin postauksen – Vappu Pimiältä tyhjentävä reaktio!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Robin Packalen on kihloissa!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”