Lasta odottava Salatut elämät -tähti Tuuli Mattila yllättyi täysin raskausoireista: ”Alkuraskaus ei ollut helpoimmasta päästä”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Tuuli Mattila odottaa ensimmäistä lasta miehensä, ohjaaja-näyttelijä Lauri Nurksen kanssa. Lapsen laskettu aika on tänä keväänä.
Raskaus ei ole hidastanut Tuulin työtahtia Salatuissa elämissä.
– En ole ensimmäinen Salatut elämät -näyttelijä, jolla on kaveri kyydissä, Tuuli Mattila naurahtaa Metropolille.
– Minua ennen raskaana ovat olleet Tiia Elg ja Monika Lindeman, jotka ovat palanneet tänä keväänä takaisin kuvauksiin. Heiltä on saanut hyviä vinkkejä. Vielä en saa ottaa kantaa siihen, onko mahaani jouduttu peittelemään kuvauksissa.
Hän myöntää kärsineensä voimakkaasta pahoinvoinnista viime syksynä.
– Alkuraskaus ei ollut helpoimmasta päästä. Minun on pitänyt panostaa normaalia enemmän omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Työpäivien jälkeen olen ollut myös tosi väsynyt.
– Raskausaikana minulla on ollut myös hirveä jano, joten minulla pitää olla koko ajan vesipullo mukana.
Raskauden aiheuttama väsymys on myös yksi syy, miksi Tuuli ei jaksanut viime syksynä panostaa sosiaalisen median päivittämiseen. Nyt hän on iloinen, kun pääsee päivittämään seuraajilleen kuulumisiaan odotusajasta.
– Ihanaa päästä kertomaan omia kokemuksia ja kuulemaan muiden ihmisten kokemuksia raskausajasta. En itse esimerkiksi tiennyt, että raskaus voi vaikuttaa näin paljon omaan jaksamiseen ja arkeen.
Monipuolinen rooli lääkärinä
Tuuli on näytellyt Salatuissa elämissä lääkärinä työskentelevää Susu Honkasta vuodesta 2020. Salatut elämät ei ole Tuulin ensimmäinen kameratyö, sillä hän on näytellyt aiemmin muun muassa tv-sarjoissa Sorjonen ja Presidentti. Salattujen elämien ohessa hän on tehnyt myös sivurooleja useissa sarjoissa, kuten Modernit miehet, Pirjo ja Koskinen sekä tänä vuonna esitettävässä Harjunpäässä.
– Salatuissa elämissä näytteleminen on ollut monipuolista. Olen saanut näytellä muun muassa puolisoa, ex-kumppania, rakastajaa, parasta ystävää ja äitiä. Monipuolisuuden takia sarjan tekeminen on ollut todella opettavaista ja antoisaa.
– Olen nauttinut myös siitä, että minulla on vakituinen työsuhde, Tuuli lisää.
Katsojat onnittelivat lentokoneessa
Sarjan tuoman julkisuuden myötä Tuuli on tottunut siihen, että ihmiset tunnistavat hänet kaupungilla. Hän matkusti hiljattain lomalle etelän lämpöön, kun sai lentokoneessa onnitteluita sarjan katsojilta. Hän oli vain hetkeä aikaisemmin ilmoittanut sosiaalisessa mediassa menneensä kihloihin miesystävän kanssa.
– Luulen, että he onnittelivat minua kihlautumisesta, sillä emme olleet kertoneet vielä tuossa vaiheessa raskaudesta. Toki raskausmahani näkyi, Tuuli kertoo.
Joko saamme odottaa häitä?
– Uskon, että hoidamme tämän pikkukaverin ensin maailmaan ja vasta sen jälkeen aloitamme häiden suunnittelemisen, Tuuli pohtii.
Hyvä tukiverkosto
Hän jää myöhemmin tänä keväänä äitiyslomalle, jolta uskoo palaavansa takaisin työelämään hyvinkin nopeasti.
– Uskon, että pystyn yhdistämään äitiyden ja näyttelemisen. En ajatellut olla kovinkaan pitkään poissa työelämästä.
– Olemme sopineet mieheni kanssa, että osallistumme molemmat yhtälailla vanhemmuuteen. Lisäksi apuna ovat isovanhemmat. Meillä on hyvä tukiverkosta, joten mahdollisesti pystyn palaamaan nopealla vauhdilla takana työelämään.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”