Kuva: Instagram Maria Mustonen
Filippiiniläisvankilassa yli vuoden virunut missi Maria Mustonen yllättää – ehdolla Espoon kuntavaaleissa
Miss Helsinki -kilpailun vuoden 2017 finalisti Maria Mustonen vietti yli vuoden tutkintavankeudessa Filippiinien pahamaineisessa Metro Manilan vankilassa. Mustonen pidätettiin pari vuotta sitten Filippiineillä paikallisen huumekauppiaan kotiin tehdyn ratsian yhteydessä. Häntä epäiltiin huumekaupasta.
Mustonen kuitenkin vapautui vankilasta syyskuussa 2018, kun huumepoliisin edustaja ei saapunut oikeudenkäyntiin ja hänet vapautettiin kaikista syytteistä. Tämän jälkeen hän palasi Suomeen ja on Seiskan tietojen mukaan asunut Espoossa miehensä ja tyttärensä kanssa.
Somehiljaisuutta pitkään pitänyt Mustonen kertoi nyt yllättäen Instagramissa olevansa ehdolla Espoon kuntavaaleissa 2021.
– Olen ollut hiljaa sosiaalisessa mediassa viimeiset pari vuotta, koska olen koittanut saada kadonnutta aikaa takaisin. Olen tehnyt töitä, opiskellut, urheillut ja viettänyt aikaa perheeni kanssa, Mustonen kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
– Koronapandemian aikana yrittäjyys on ollut haastavaa kaikin puolin. Haluaisin, että yrittäjiä autetaan ja tuetaan kunnassani enemmän kuin koskaan. En pysty katsomaan sivusta ja olla tekemättä mitään. Haluan oikeasti tehdä asialle jotain. Siksi olenkin ehdolla tämän vuoden Espoon kuntavaaleissa 2021.
Hän lupaa kirjoituksessaan kertoa pian lisää myös vaaliteemoistaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lue myös: Martina Aitolehden video ravintolaillasta kuohuttaa somessa: ”Raivostuttavaa nähdä tämmöistä välinpitämättömyyttä” Lola Odusoga avautuu kohtaamastaan julkisuudesta – ”Poliisit poistivat miehen, joka tuli katsomaan kirveen kanssa”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”