Hittibändi LMFAO:n keikka Helsingissä myytiin loppuun vartissa
Ympäri maailmaa myyntitilastojen kärkisijoja Party Rock Anthem -singlellään hallitsevan LMFAO:n Helsingin helmikuinen keikka myytiin loppuun vartissa tänä aamuna. Yhtye saapuu konsertoimaan Helsingin The Circus -klubille 16. helmikuuta. Luvassa on Suomen mittapuulla todella huikea klubikeikka, sillä lavalla nähdään myös Suomen soittolistoilla pitkään viihtynyt Far East Movement, joka tunnetaan mm. hittisingleistään Like a G6 ja If I Was You (OMG) feat. Snoop Dogg. Toisena ulkomaalaisena lämppärinä nähdään nuori ja lupaava yhdysvaltalainen naislaulaja Collette Carr.
Konserttijärjestäjä RL Concerts pyrkii saamaan yhtyeelle suuren suosion vuoksi myös toisen keikkapäivän Helsinkiin. Tästä tiedotetaan erikseen. Mahdollisia konsertin peruutuslippuja voi kysyä Tiketistä.
Vuonna 2006 Los Angelesissa perustetun LMFAOn muodostavat dj:t ja räppärit Redfoo (Stefan Kendal Gordy, s. 3. syyskuuta 1975) ja SkyBlu (Skyler Husten Gordy, s. 23. elokuuta 1986). Miehet ovat sukua legendaariselle Motown-tuottajalle Berry Gordylle. Varsin humoristisista videoistaan tunnetun bändin nimi LMFAO on initialismi sanoista Laughing My Fucking Ass Off, ja se lausutaan kirjain kirjaimelta.
Ennen LMFAOn perustamista, miehet olivat pitkään ehtineet toimia dj:nä Las Vegasissa ja tätä kautta he keräsivät paljon kokemusta bilekulttuurista ja tanssimusiikista. Energistä bilemusiikkia tuottava duo on tunnettu myös hauskoista musiikkivideoistaan. Tänä vuonna julkaistu Party Rock Anthemn -video on kerännyt YouTubessa jo yli 200 miljoonaa katsojaa. Party Rock Anthem -videolla Redfoo ja SkyBlu toivat uudelleen muotiin Shuffling-tanssityylin ja vaikutteita otettiin niin Michael Jacksonin massiivisista tanssiteoksista kuin zombie ja katastrofielokuvistakin.
LMFAOn ensimmäinen albumi, Party Rock, sai Grammy-ehdokkuuden parhaasta tanssi/elektronisen musiikin albumista, ja levyn singlejä myytiin yhteensä yli 4 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen uusimmalta Sorry for Party Rocking -albumilta on Suomessakin ehditty julkaista myös Champagne Showers -kakkossinkku, sekä tällä hetkellä kovassa nosteessa oleva I Am Sexy and I Know It -kappale, jonka musiikkivideolla nähdään humoristisissa tunnelmissa myös aikuisviihdetähti Ron Jeremy.
Konserttiliput maksavat ennakkoon 38 euroa + toimituskulut.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Sara Siepiltä riipaiseva tilitys äitiydestä: ”Aivan hukassa”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti