Rihanna on ollut viime aikoina otsikoissa enimmäkseen vähäpukeisten kuviensa ansiosta, mutta nyt poptähti on pitkästä aikaa saavuttanut jotain uutta musiikin saralla. Rihanna tuore Unapologetic -albumi singahti suoraan arvostetun Billboard-listan kärkeen. Menestystä tulee myös Suomessa, sillä sinkku Diamonds on tällä hetkellä Suomen virallisen singlelistan ykkösenä.
Seitsemän vuoden aikana seitsemän albumia tehnyt artisti on haltioissaan uransa ensimmäisestä Billboard ykkössijasta.
”Mitä ihmettä?? Olen liikuttunut ja itken kuin pieni lapsi. Kiitos fanit, te teitte tämän!” Rihanna tweettaa.
Aiemmista Rihannan levyistä lähimmäksi ykkössijaa päässyt on vuonna 2007 julkaistu kolmas studioalbumi Good Girl Gone Bad, joka yksi kakkossijalle Billboard-listalla.
Voit lukea lisää Billboardin virallisilta sivuilta:
www.billboard.com
Unapologetic on Rihannan seitsemäs albumi, joka sisältää myös hänen uransa nopeiten listaykköseksi pongahtaneen Diamonds>in. Kappale on tälläkin hetkellä Suomen virallisen singlelistan ja Spotifyn ykkösenä. Unapologeticilta löytyy nimekkäitä vieraita kuten David Guetta ja Eminem, mutta levyn kiistatta kohutuin kappale on rakkauslaulu Nobody’s Business yhdessä Chris Brownin kanssa.
Jo kuusi Grammy-palkintoa kahminut laulajatar on myynyt yli 37 miljoona albumia ja 146 miljoonaa kappaletta digitaalisesti ympäri maailmaa. Forbes on nimennyt Rihannan sosiaalisen median kuningattareksi, jonka YouTube-kanava on kerännyt jo yli kolme miljardia katselukertaa ja jolla on Facebookissa yli 63 miljoonaa seuraajaa.