Ilta-Sanomien mukaan liivijengi Cannonballin entinen johtaja Janne ”Nacci” Tranberg, 44, (kuvassa ylhäällä) pakoili keskusrikospoliisia muun muassa jääkiekkotähti Ossi Väänäsen, 39, asunnossa Espanjassa.

Väänänen myöntää Ilta-Sanomille, että Tranberg on asunut vuokralla Väänäsen omistamassa asunnossa Espanjan Aurinkorannikolla, mutta korostaa, ettei tiennyt vuokralaisen oikeaa henkilöllisyyttä. Hänelle oli kerrottu väärä nimi ja totuus valkeni vasta, kuin hän sai lokakuussa puhelun Espanjasta.

Ossi Väänänen. Kuva: Wikimedia Commons

– Minulla ei ollut mitään hajua tästä. Sitten yhtäkkiä minulle soitettiin asuinyhteisön toimistolta Espanjasta ja kerrottiin, että täällä on poliisi. Silloin minulle selvisi koko kuvio, että kuka asunnossa on asunut. Vasta silloin minulle selvisi, että mistä on kysymys, Väänänen kommentoi IS:lle.

Väänäsen mukaan vuokralaisesta ei ollut mitään valittamista. Asiat hoidettiin hyvin, vuokra maksettiin ajallaan ja asunto oli siisti. Hän ei kuitenkaan kerro, miten pitkään Tranberg asunnossa asui.

Poliisi vahvisti IS:lle, että Väänästä ei epäillä mistään rikoksesta.

Tranberg piti Suomen keskusrikospoliisia suorastaan pilkkanaan julkaisemalla pitkän pakomatkansa aikana Instagramissa kuvia itsestään nähtävästi Välimeren ympäristössä.

Tranberg tuomittiin poissaolevana yli vuodeksi vankeuteen talousrikoksista ja häntä vastaan on nostettu syytteitä lukuisista arvonlisäveropetoksista, joilla hänen arvioidaan saaneen jopa yli miljoonan euron rikoshyödyn. Poliisi epäilee häntä myös törkeästä huumausainerikoksesta samassa vyyhdessä, johon liittyy Sofia Belórfin kesästä lähtien tutkintavankeudessa ollut avopuoliso Niko Ranta-aho, jota epäillään törkeästä huumausainerikoksesta sekä törkeästä dopingrikoksesta.

Väänänen pelasi menestyksekkään jääkiekkouransa aikana Jokereissa, NHL:ssä sekä KHL:ssä ja oli Leijonien monivuotinen luottopuolustaja. Hänellä on voittanut 6 arvokisamitalia, mm. MM-kultaa vuonna 2011, MM-hopeaa vuonna 2001 ja olympiapronssia vuonna 2014.

Väänänen tuomittiin lokakuussa 2016 Helsingin hovioikeudessa 2 340 euron sakkoihin Seiskan valokuvaajan pahoinpitelystä.

Väänänen asuu Kimi Räikkösen ex-vaimon Jenni Dahlmanin, 38, kanssa Espoossa 252-neliöisessä omakotitalossa. Heillä on kaksi poika, jotka syntyivät 2017 ja 2018.

Lähde: Ilta-Sanomat

Ylin kuva: Instagram / janne.nacci