Lähi- ja luomuruoka kiinnostaa kuluttajia
Lähi- ja luomuruoka ovat lisänneet selvästi suosiotaan ruoan ostotilanteessa. Esimerkiksi lähiruokaa piti vuonna 2011 ruoan valintatilanteessa vähintään melko tärkeänä asiana 59 prosenttia kuluttajista, kun vuonna 2005 vastaava osuus oli 41 prosenttia. Lähi-, luomu- tai pientuottajien tuotteita myyvistä erikoismyymälöistä ruokaa hankitaan kuitenkin toistaiseksi melko harvoin. On silti huomionarvoista, että yli puolet kuluttajista on asioinut ainakin joskus näissä erikoismyymälöissä, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Pellervon taloustutkimuksen PTT tuore tutkimus. Pääasiallisesti kuluttajat ostavat ruokansa isoista marketeista.
Kuluttajien ja tuottajien näkemykset eräistä kuluttajille tärkeistä asioista ruoan hankintatilanteessa eroavat toisistaan merkittävästi. Kuluttajat pitävät tuottajan saamaa korvausta työstään huomattavasti tärkeämpänä kuin mitä tuottajat uskovat sen kuluttajille olevan. GMO-vapauden painoarvo ruoan valintatilanteessa puolestaan on huomattavasti pienempi kuluttajien joukossa kuin tuottajat arvioivat sen kuluttajille olevan. Myös kulutustrendeissä tapahtuneiden muutosten takia vähärasvaisuuden merkitys kuluttajan ruokaostoksissa on pienempi kuin mitä tuottajat näkevät sen olevan.
Kuluttajat ja tuottajat pitävät niin lähi-, luomu- kuin pientuottajienkin tuottamassa ruoassa tärkeimpinä seikkoina työntekijöiden ja eläinten hyvinvointia tuotannossa. Noin 80 prosenttia kuluttajista ja 90 prosenttia tuottajista arvioi vähintään melko tärkeäksi sen, että tuotannossa huolehditaan työntekijöiden ja eläinten hyvinvoinnista.
”Sekä kuluttajissa että tuottajissa iäkkäimmät, yli 60-vuotiaat, ovat tyytyväisimpiä oman eniten käytetyn ruokakauppansa elintarvikevalikoimaan. Kuluttajista kriittisimmät ruokakaupoissa kävijät löytyivät alle 25-vuotiaiden eli nuorimman ikäluokan joukosta. Informaation lisääntyminen ja koulutuksen parantuminen ovat muokanneet nuorista paitsi vaativia myös uusista kulutustrendeistä hyvin perillä olevia valveutuneita ruoan ostajia”, erikoistutkija Ari Peltoniemi ja maatalousekonomisti Tapani Yrjölä toteavat.
Tutkimuksessa selvitettiin kyselyaineistojen avulla suomalaisten kuluttajien ja tuottajien näkemyksiä ruoan valintaan vaikuttavista tekijöistä sekä ruoan vaihtoehtoisista tuotantotavoista. Tutkimus on osa Kuluttajatutkimuskeskuksen, Pellervon taloustutkimuksen PTT ja MTT taloustutkimuksen yhteistyössä toteuttamaa Vuorovaikutteinen ja vastuullinen elintarvikeketju -hanketta.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Kasinorakastajan blogi: Supersankarit sloteissa
- Näin rohkeasti Windows95man poseeraa Voguessa!
- Archie Cruz avautuu rikossyytteistään: ”Olen vain puolustanut itseäni”
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Näin rohkeasti Windows95man poseeraa Voguessa!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!