Provinssirockissa suomiviihteen jättiläisiä Dannysta Apulantaan
Provinssirockin uudella Renegade Electrostagella nähdään lauantaina uusina kiinnityksinä amerikkalainen huippu-dj Steve Aoki, eurooppalaiseen klubi- ja DJ-kulttuuriin vahvasti vaikuttanut Joey Beltram (US), Feed Me (UK) liveshow, yksi maailman tunnetuimpiin DJ:hin ja musiikkituottajiin lukeutuva Westbam (DE), sekä Foreign Beggarsin (UK) liveshow. Suomalaisista tiskijukista tapahtumaan on lisätty mm. Proteus.
Perjantaina yleisöä viihdyttävät jyväskyläläinen Hurriganesin nimeen vannova Räjäyttäjät, alajärveläislähtöinen, nykyään helsinkiläinen kone-pop kokoonpano Zebra and Snake, koko alkuvuoden kaikkien uutta musiikkia seuraavien huulilla ollut Death Hawks sekä Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo. Helposti vuosikymmenien taa heittävä Joose Keskitalon musiikki on vähäeleistä, mutta suurta. Maanläheinen ote varhaisen kansanmusiikin ja bluesin hengessä on saanut niin kriitikot kuin yleisönkin lankeamaan polvilleen.
Lauantaina Rumba-lavalle nousevat kotikaupungistamme Seinäjoelta lähtöisin oleva kaunisääninen Sansa sekä suomi-indien lupaavimpia vientitoivoja French Films. French Films julkaisi viime syksynä vasta debyyttialbuminsa ”Imaginary Future” ja on silti keikkaillut jo ympäri Eurooppaa ja Japania.
Sunnuntaina Provinssirockissa nähdään Itä-Helsingin hallitseva jyrsijä, Notkea Rotta, joka on täysin oma lukunsa suomi-räpin kirjoissa. Funkin ja punkin hajuinen hiphop on riemukkailla lyriikoilla höystettyä seikkailevien fiktiivisten hahmojen kyseenalaista ilosanomaa. Vuosien saatossa Notkea Rotta on houkutellut ympärilleen varsin kirjavan ja vankan fani-kannan. Vuosi sitten Spinefarmille kiinnitetty Carnalation on maan lupaavimpia death metal-grindcore -pumppuja. Bändi julkaisi vuoden alussa debyyttilevynsä ”Deathmask”. Uuden, viidennen albuminsa ”ΓΟΛΕ” ensi viikolla julkaiseva Lapko näyttää vaihtoehtorockin mallia Ihmisten Juhlan yleisölle Rumba-lavalla.
Syksyllä 70-vuotisjuhliaan viettävä Danny nähdään Provinssissa sunnuntaina samalla ohjelmapaikalla, jossa aikaisemmin on nähty mm. Vesa-Matti Loiri, Kari Tapio ja Katri Helena. Suomiviihteen jättiläinen heittää 70v Special Shown, johon kuuluu paljon suosittuja klassikoita mm. Kesäkatu, Aaveratsastajat, Kuusamo, Tuuliviiri jne.
Muita Provinssissa nähtäviä artisteja ovat lauantaina Päälavan räjäyttävä ja uuden albuminsa ”Kaikki kolmesta pahasta” julkaissut Apulanta sekä perjantaina Saarilavalla viihdyttävä, vastikään uuden albuminsa ”Mies ja nainen” julkaissut Herra Ylppö & Ihmiset.
Sunnuntai-illalla, kun Törnävänsaaressa soitto lakkaa, aloittaa virallinen päätösklubi Rytmikorjaamolla. Illan tähtenä nähdään Provinssikonkari Paula Koivuniemi sekä DJ Willy. Päätösklubin liput tulevat myyntiin maanantaina 7.5.
Provinssirockin vahvistuneet artistit:
Pe 15.6. Nightwish, Eagles of Death Metal (US), Snow Patrol (UK), Bat For Lashes (UK), M83 (FR), Example (UK), Amorphis, Pariisin Kevät, Herra Ylppö & Ihmiset, Ghost Brigade, Death Hawks, Eläkeläiset, The Irrationals, Räjäyttäjät, Zebra and Snake, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Relentless
La 16.6. Kyuss Lives! (US), Rise Against (US), Billy Talent (CAN), OFF! (US), Iiris (EST), PMMP, Stam1na, Chisu, Apulanta, Viikate, Sara, Risto, Sansa, French Films, Kairon; IRSE!, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta feat. Pete Parkkonen
Renegade Electrostage: Pendulum DJ Set (UK/AU), Chase & Status (UK), Modestep (UK), Andy C (UK), Steve Aoki (US), Joey Beltram (US), Feed Me (UK), Westbam (DE), Foreign Beggars (UK), Eliot Ness, Muffler & Proteus, Rico Tubbs, MC Reefer
Su 17.6. Mastodon (US), Slayer (US), The Gaslight Anthem (US), JUSTICE LIVE (FR), Ewert and the Two Dragons (EST), Michael Monroe, Danny, Elokuu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Notkea Rotta, Freeman, Kauko Röyhkä & Narttu, Lapko, Reckless Love, Carnalation, Hebosagil
Provinssirockin päätösklubi: Paula Koivuniemi, DJ Willy
Provinssirock 15.-17.6.2012
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Käärijän lomakuvissa huolestuttava yksityiskohta – seuraajat varoittavat
- Kasinorakastajan blogi: Supersankarit sloteissa
- Näin rohkeasti Windows95man poseeraa Voguessa!
- Archie Cruz avautuu rikossyytteistään: ”Olen vain puolustanut itseäni”
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?