Näin Lotta Hintsan, 33, ja kiipeilyvalmentaja Don Bowien, 52, yllätyssuhde sai alkunsa – tunteet kehittyivät keskellä hengenvaarallisia olosuhteita!
Vuoden 2013 Miss Suomeksi kruunattu vuorikiipeilijä Lotta Hintsa, 33, kertoo tuoreessa Elämäni vuoret -kirjassaan elämänsä merkittävistä käännekohdista.
Suurimpia tapahtumia Hintsalle ovat viime vuosien aikana olleet Hintsan ero entisestä aviopuolisostaan, jääkiekkoilija Kristian Näkyvästä sekä uusi suhde vuorikiipeilijävalmentajansa Don Bowien, 52, kanssa.
Hintsa avioitui ex-puolisonsa kanssa vuonna 2016 – samana vuonna, kun hän aloitti kiipeilemisen.
Vuonna 2018 Hintsa ymmärsi äkillisesti ettei ollut onnellinen avioliitossaan. Hän oli joutunut kiipeilymatkallaan keskelle hengenvaarallista lumimyrskyä. Mukana oli myös Bowie, jonka kanssa Hintsa piti teltan seiniä pystyssä toivoen, ettei suoja romahtaisi.
– Samaan aikaan hänelle oli yhdentekevää, vaikka hän olisi jäänyt sille tielleen, kirjassa todetaan.
– Lotalla ei ollut mitään tarvetta tai halua palata takaisin omaan elämäänsä.
Tapahtuman jälkeen Hintsa haki eroa Näkyvästä ja avioero astui voimaan vuonna 2019.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kesti kuitenkin hetken ennen kuin Hintsa pystyi myöntämään, että hänellä oli tunteita kiipeilyvalmentajaansa kohtaan. Kaksikon välinen rakkaus roihahti kunnolla vasta yhteisellä lomamatkalla Meksikossa, jonne Hintsa oli kutsunut Bowien aikomuksenaan selvittää, olisiko heidän suhteessaan mahdollisuuksia romanssiin.
– Meksikon reissusta tuli hieman yllättäen romanttinen loma, kerrotaan kirjassa.
Aiemmin Hintsa oli ajatellut, ettei pystyisi seurustelemaan toisen vuorikiipeilijän kanssa. Nyt suhde tuntui kuitenkin oikealta ja pari iloitseekin siitä, että he pystyvät jakamaan unelmiensa ammatin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Me Naiset: Lotta Hintsa rakastui kiipeilyvalmentajaansa – ”Donissa näkyy elämänkokemus ja kypsyys”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat